torstai 17. toukokuuta 1973

Punajalkahaukka - Falco vespertinus


Nuori punajalkahaukka Hyvinkään Kytäjällä
elokuussa 2012
Punajalkahaukkoja esiintyy Itä-Euroopassa muun muassa Unkarin pustalla, missä ne  pesivät yhdyskunnittain mustavaristen pesissä. Laji on Suomessa jokakeväinen ja varsinkin syksyinen pikkuharvinaisuus, jonka tapaa tähystämässä saalista langoilla ja tolpilla tai korentopyynnissä taivaalla sopivilla kosteikoilla. Kesällä 2003 todettiin Oulun seudulla myös onnistunut pesintä. 

Alueella punajalkahaukka on yhä harvinaisuus, vaikka lajista on kertynyt havaintoja jo yli 30. Ensimmäinen kerran laji tavattiin 17.5.1973 Nurmijärvellä, kun Jukka Meriläinen löysi naaraslinnun Rajamäen Isokallion alueelta. Alueen seuraava havainto on julkaistu Päijät-Hämeen Linnut lehdessä (2/1976) ja se koskee 14-16.5.1976 Mäntsälässä Linnaisten kartanolla tavattua naaraslintua  (J.Eronen). Seuraavana vuonna nähtiin vanha koiras 31.5-2.6.1977 Järvenpäässä Savikon ruderaatilla (Ari Lavinto, Seppo Niiranen ym). Pitkän tauon jälkeen löytyi Hyvinkään ensimmäinen yksilö, naaras, jonka Pertti Raunemo kaitafilmasi 12.5.1986 Kytäjän Vanhankylän pelloilla (RK Ahtiainen 1997). 

Vuodesta 1991 lähtien havaintojen määrä on lisääntynyt. Keväisin punajalkahaukkoja on tavattu eniten jaksolla 10-24.5 ja syksyisin jaksolla 23.8-6.9. Keväthavainnoista enemmistö koskee naaraslintuja, vanhoja koiraita on edellä mainitun Järvenpään havainnon lisäksi nähty vain kolme. Syksyllä nähdään pääosin nuoria lintuja, joilla on eniten taipumusta vaelteluun pesinnän jälkeen. Syksyllä on kuitenkin nähty kahdesti vanha koiraskin.

Syksyllä 2005 koettiin Etelä-Suomessa punajalkahaukkojen invaasio. Alueella tehtiin elo-syyskuussa havaintoja ainakin kahdeksasta eri linnusta, kaikki nuoria. Tuusulan Rantamossa nähtiin 26-31.8.2005 parhaimmillaan kaksi lintua yhtä aikaa (ARK Ahtiainen 2005b).