Poikkesin Ridasjärvelle mennessäni jälleen kerran tutulla lammella. Tällä kertaa mutka matkassa kannatti, sillä lammen keskellä ui juhlapukuinen mustakurkku-uikku. Muutaman asteen aamupakkasessa uikku innostui soidintamaan ja pörhisteli oranssinpunaista pukuaan varsin näyttävästi.
Mustakurkku-uikku soidintaa punainen kurkku suorana. |
Ridasjärven tornilla oli varhaisesta aamuhetkestä huolimatta varsin tiivis tunnelma. Lintuharrastajia tuli ja meni kaiken aikaa, mutta linnut järvellä näyttivät olevan samat kuin aiempina päivinäkin. Tyynessä aamussa joutsenten, kurkien, teerien ja kaulushaikaroiden äänet täyttivät maiseman. Hanhia saapui yhdeksän aikoihin taas satamäärin järvelle. Niiden asetuttua lepäämään löysimme parvesta jälleen muita vaaleaselkäisemmän lyhytnokkahanhenkin. Sitten olikin jo aika käydä Kyliksellä aamukahvilla buutseissaan tornille kurvanneen kuopankaivajan kanssa.
Kahvitauon jälkeen saapui nuori merikotka kaartelemaan järven ylle ja sai kortteikosta esiin hanhien lisäksi satamäärin sorsia. Tänään oli harmaasorsakin taas hienosti näkösällä. Kahlaajat antavat kuitenkin vielä odottaa itseään, vaikka järven kaislamatosta onkin levitetty niille kutsuva välilaskupaikka.
Uusia pääsiäislajeja tuli tänään seitsemän, joten saldo on nyt kivunnut 94 lajiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti