Olen viime päivien metsäkävelyllä Ruotsinkylässä tavannut kymmenpäisiä sekaparvia, joissa hyörii kerttuja, sieppoja ja uunilintuja tiaisten lisäksi. Parvista kuuluu taksutuksia, sirahduksia, vihellyksiä sun muita ääniä, joiden tunnistamisessa riittää taas haastetta. Olenkin ryhtynyt nauhoittamaan lintuja ja tutkimaan niitä myös sonogrammien avulla. Jamppahan se minut tähän villitykseen sai ylipuhuttua, mutta kiitos siitä! Constantinen The Sound Approach to Birding on hauska ja mukaansatempaava kirja, jonka avulla monet omakohtaiset äänikokemukset loksahtavat kivasti kohdalleen.
Rantamon kosteikko lintuperspektiivistä - Kuva: Jouko Vuori |
Altaiden reunoja on viime päivinä niitetty, mikä auttaa havainnointia. Aamulla vanhan altaan reunapenkalta ponkaisi ilmaan syksyn eka heinäkurppa.
Rantamon joutsenet vuosimallia 2014 |
Joutsenperheen kuusi nuorukaista ovat jo kasvaneet isoiksi, samoin kurjenpoikanen. Nuolihaukkoja näin eilen yhtä aikaa viisi ja tänään pelloilla saalistelivat ekat nuoret ruskosuohaukat. Sain myös vuoden ekan havainnon sinisuohaukasta, kun sulkiva toisen kalenterivuoden koiras muutti aamulla kosteikkojen reunoja pitkin etelään.
Heinäkurpan ja sinisuohaukan kera retkipinnalistani piteni jo 193 lajiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti