Kävelin aamutuimaan taas kotikulmilla Tuusulan Jokipuistossa. Pari pakkaspäivää olivat tehneet tehtävänsä ja tavinaaras oli palannut. Se torkkui jäänreunalla pienessä sorsaparvessa. Iltapäivällä se ui yksinään alajuoksulla kaarisiltojen välissä.
 |
| Tuusulan Jokipuistossa talvehtii taas tavinaaras |
Päivällä kävin Helsingin Vuosaaressa, missä pieni parvi isokäpylintuja on löytänyt purtavia käpyjä vuorimännyistä golf-kentän laidalta. Matalissa männyissä ruokailevia lintuja pääsi katselemaan ja kuvaamaan lähietäisyydeltä. Kätevästi ne irrottivat kävyn ja kääntelivät sitä varpaissaan murskaten tiukat käpysuomut papukaijanpaksulla nokallaan.
 |
| Isokäpylintuja Helsingin Vuosaaressa, tässä koiras ... |
 |
| ... ja tässä naaras |
Viime vuonna minulta jäikin tämä laji kokonaan näkemättä. Käpylintujen määrittäminen paitsi äänistä myös nähtynä on aina tarkkuutta vaativaa. Pelkät vaikutelmat iso- tai pieninokkaisuudesta eivät todellakaan riitä. Katselukulmasta riippuen nokka voi näyttää paksulta tai pitkältä, varsinkin kun linnut usein touhuavat korkealla puiden latvuksissa. Valokuvat ovat suureksi avuksi, sillä niistä voi tutkia nokan tarkempaa rakennetta, jossa lajien välillä on tärkeimmät erot. Isokäpylinnun alanokka on jokseenkin yhtä paksu (korkea) kuin ylänokkakin. Sen alareunassa on kärjen puolella pullistuma ja tyven puolella kovertuma, joten alareuna kaartuu loivan S-kirjaimen tapaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti