Pääsiäisviikon sateet ovat kirittäneet kevään tuloa, joka olikin pitkään pysähdyksissä. Joet tulvivat taas ja järville on auennut jo isoja sulapaikkoja. Hanhia on tullut päivä päivältä lisää ja suurimmat kerääntymät lasketaan nyt tuhansissa. Hanhiparvista löytyy nyt jo useita lyhytnokkahanhiakin. Vesilintujen ja rastaidenkin muutto on vilkastunut plussaöiden myötä.
|
Tulvapellon tunnelmaa Tuusulan Vanhakylässä |
|
Mikä ei kuulu joukkoon - lyhytnokkahanhi |
|
Ennätysaikainen lapasorsa saapui Vanhankylän tulvalle jo 3.4 |
Muutto on nyt kaiken kaikkiaan noin viikon etujassa ja aiempia saapumisennätyksiä rikotaan lähes viime vuoden tahtiin. Viimeisimpinä kevätseurantaa ovat ravistelleet mustaleppälintu Nurmijärven Lepsämässä ja lapasorsa Tuusulan Vanhankylän tulvalla. Molemmat saapuivat jo 3.4 ja löivät aikaisemmat ennätyksensä parilla päivällä.
|
Nuori mustaleppälintukoiras laulaa ensimmäistä kevättään Nurmijärven Lepsämässä |
Metsissä on edelleen ollut varsin hiljaista. Tikat ovat kuitenkin rummutelleet ja huudelleet ahkerasti. Harmaapäätikkoja tuntuu olevan vähän kaikkialla ja pohjantikoistakin on saatu useita havaintoja. Rantametsissä pikkutikat kiikittävät kevättä. Valkoselkätikat sen sijaan ovat pysyneet toistaiseksi piilossa. Vaan ei haittaa, tämä hauska
testi - Mikä lintu olet? kertoi minun olevan itse valkoselkätikka! Kokeile sinäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti