Heinäkurppa Helsingin YKP:ssa syyskuussa 2005 |
Alueella heinäkurppa on jokavuotinen, mutta vähälukuinen läpimuuttaja, erityisesti syksyisin. Havaintojen kokonaismäärä yltää yli 60 havaintoon.
Kevään ja alkukesän havainnot ovat lähes kaikki 1950-1970-luvulta, jolloin laji oli nykyistä runsaampi. Niiden perusteella lajin kevätmuutto ajoittuu toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin. Tuoreempia kevään ja alkukesän havaintoja on vain kolme:
- 18.4.2004 Hyvinkää Ritassaari tulvapelto (Jari Siven ja Ari Väätäinen)
- 16.5.2005 Mäntsälä Ohkolan kylän pellot, löytyi peltolintulaskennssa (Sampo Laukkanen)
- 8-17.6.2010 Hyvinkää Kytäjä Livinkylä soidintava lintu (Ritva Nurmi ym)
Vaikka kevät- ja kesähavainnot ovatkin vähentyneet on lajista tullut varsin säännöllinen syksyisin tavattava pikkuharvinaisuus. Vuodesta 2004 lähtien laji on havaittu joka syksynä. Havaintojen perusteella lajin muuttokausi on varsin pitkä elokuun alkupuolelta lokakuun alkuun asti. Eniten havaintoja on tehty jaksolla 12-21.9.
Toisin kuin muut kurpat heinäkurpan löytää syksyisin varsin kuivilta paikoilta. Se voi ponnahtaa lajityypillisen matalaan ja suoraviivaiseen lentoonsa yhtä hyvin sänkipellolta kuin laidunnurmeltakin. Viime vuosina kenties vakiintunein tapaamispaikka on ollut Tuusulan Rantamo, joskin esiintyminen riippuu sadonkorjuun ja peltotöiden ajoituksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti