Saariselän keväthangilla ja Kutturantiellä

Talvipukuinen bloginpitäjä Rumakurun maisemissa

Pääsinpäs sentään nauttimaan vielä kevättalven hangista, kun vietimme viikon Saariselällä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötilat keikkuivat mukavasti nollan molemmin puolin. Hiihtokilometrejä kertyi runsaat 80 ja sain jokakeväisen tulitikkurusketuksenkin hyvälle alulle.

Kuukkeleita löytyi hiihtolenkilläkin taukopaikoilta

Lapintiainen Kutturantien varrelta

Riekko piiloutuu

Kutturantien maisemia

Latujen varsilla ja taukopaikoilla näkyi runsaasti kuukkeleita ja lapintiaisia. Pariksi päiväksi vaihdoin sukset vuokra-autoon ja retkeilin pitkin kuuluisaa Kutturantietä. Tämä 39 kilometriä pitkä tie lähtee Kakslauttasista ja päättyy umpikujaan Kutturan kylässä. Lauantaina ajelin koko tien hiljakseen edestakaisin ja uskokaa tai älkää, näin vain kolme autoa ja niistäkin kaksi pysäköityinä! Riekkoja, teeriä, lapintiaisia ja taviokuurnia sen sijaan näkyi paljon enemmän. Lapintiaiset liikkuivat kahdestaan reviireillään ja taviokuurnat lauloivat neulakuusikossa. Tässä äänitykset taviokuurnan kutsuäänistä ja laulusta.

En ole koskaan saanut rokotusta Lapinhulluutta vastaan. Kenties sen vuoksi herkistyin tallentamaan muistikortille lintujen lisäksi myös Luulammen päivätuvan seiniä kiertävät lauseet. Niissä Samuli Paulaharju kuvailee Lapinmaata ja erityisesti Saariselän tunturimaisemaa:

Koko pohjoisen puoli on kohta tuntureilla täytetty

Suuria maanharjoja on toisensa takana siniseen äärettömyyteen saakka

Katsot kohti koillista ja itää – koko maan ääri on tuntureista rakennettu

Korkeita köyryjä on paiskittu vierekkäin ja päällekkäin niin pitkälle kuin silmä kantaa

Maan mustiin uumeniin ne on perustettu, Manalan vierikallioihin,

mutta sinisinä ne nousevat taivaansineen taikka valkoisina piiloutuvat pilvenkumuraan

Etpä aina tiedä, tunturiko vai pilvi,

tunturin takaa kohoava pilvenjönkkykö vai pilvistä katsova tunturinharja

Mutta etelän puoleen, kohti päivänpaisteen maita avautuu ääretön metsien valtakunta

Siellä onkin, valtatunturien yöpuolella, jo toinen Lappi, Taka-Lappi, Inarinmaa,

yöpuolenmaa, josta päivä ensiksi pakenee

Toinen on täällä päiväpuolella, päiväpuolen maa

Tämä päiväpuolen suuri erämaa, tunturien, metsien ja aapojen maa,

on Sompio, ikivanha Sompion Lappi.

Samuli Paulaharju: Sompio – Luiron korpien vanhaa elämää, WSOY 1939