perjantai 20. maaliskuuta 2015

Hanhia pellolla ja kotka taivaalla

Hiihtoretkeltä palattuani olen kierrellyt Nurmijärven ja Kytäjän hanhipeltoja. Tulvat ovat jo milteinpä kuivuneet, joten hanhiaika voi tänä keväänä jäädä lyhyeksi.

Ruotsinkylän tutkimusmetsässä pähkinähakit käyvät edelleen hakemassa niille tarjottuja pähkinöitä. Tänään näin samassa metsässä myös kolme nokkavarpusta, jotka lauloivat kuusenlatvassa. Niiden laulu on vaatimatonta koostuen metallisista tiksutuksista ja vinkaisuista, tässä lyhyt ääninäyte tältä aamulta.

Kuhajärven metsä- ja tundrahanhia - löydätkö myös lyhytnokkahanhen?

Nurmijärvelle on kertynyt päivä päivältä lisää hanhia. Tänään Kuhajärven pelloilla ja Lepsämän Isoniityn tulvanrippeillä liikkuin 450 hanhen tokka, jossa enemmistönä olivat rossicus-tyyppiset metsähanhet. Niiden joukosta löytyi yli 50 tundrahanhea ja jo pitempään paikalla ollut lyhytnokkahanhikin. Myös ensimmäiset kurjet ovat jo tulleet pesimäreviireilleen.

Kytäjällä paras tulvapelto löytyy Keihäsjoen varrelta Postinkulmalta. Sinne on kerääntynyt toistasataa joutsenta ja peremmällä Suopellossa laiduntaa iso hanhiparvi. Siinäkin on metsähanhien lisäksi muutama tundrahanhi ja lyhytnokkahanhi.

Maakotka kaartelee Kytäjän taivaalla
Kytäjän Neitsytsaaressa on jo parin viikon ajan viihtynyt nuori maakotka. Se istuu peltoaukean reunapuissa ja laskeutuu välillä myös sänkipellolle ja etsii jalkamiehenä ravintoa - itse asiassa aika lailla nolon näköistä touhua tuollaiselle kuningaslinnulle. Mutta taivaan kannella maakotka on mahtava näky yli kaksimetrisine siipineen.

Tänään seurasin keskipäivään ajoittunutta lähes täydellistä auringonpimennystäkin. Onneksi löysin lipastostani Mauna Kean observatiosta aikanaan hankitut lasit, joiden läpi pimennyksen katselu oli turvallista.

Pihan viherpeipot ja pikkuvarpuset eivät suinkaan hiljenneet auringon valon hiipuessa. Pikemminkin tuntui siltä, että ne aktivoituivat käymään lintulaudalla aivan kuin hakisivat iltapalaa ennen pimeän tuloa. Viherpeipot myös jatkoivat ryystäilevää lauluaan pimennyksen ajan.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Saariselän keväthangilla ja Kutturantiellä

Talvipukuinen bloginpitäjä Rumakurun maisemissa

Pääsinpäs sentään nauttimaan vielä kevättalven hangista, kun vietimme viikon Saariselällä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötilat keikkuivat mukavasti nollan molemmin puolin. Hiihtokilometrejä kertyi runsaat 80 ja sain jokakeväisen tulitikkurusketuksenkin hyvälle alulle.

Kuukkeleita löytyi hiihtolenkilläkin taukopaikoilta

Lapintiainen Kutturantien varrelta

Riekko piiloutuu

Kutturantien maisemia
Latujen varsilla ja taukopaikoilla näkyi runsaasti kuukkeleita ja lapintiaisia. Pariksi päiväksi vaihdoin sukset vuokra-autoon ja retkeilin pitkin kuuluisaa Kutturantietä. Tämä 39 kilometriä pitkä tie lähtee Kakslauttasista ja päättyy umpikujaan Kutturan kylässä. Lauantaina ajelin koko tien hiljakseen edestakaisin ja uskokaa tai älkää, näin vain kolme autoa ja niistäkin kaksi pysäköityinä! Riekkoja, teeriä, lapintiaisia ja taviokuurnia sen sijaan näkyi paljon enemmän. Lapintiaiset liikkuivat kahdestaan reviireillään ja taviokuurnat lauloivat neulakuusikossa. Tässä äänitykset taviokuurnan kutsuäänistä ja laulusta.


En ole koskaan saanut rokotusta Lapinhulluutta vastaan. Kenties sen vuoksi herkistyin tallentamaan muistikortille lintujen lisäksi myös Luulammen päivätuvan seiniä kiertävät lauseet. Niissä Samuli Paulaharju kuvailee Lapinmaata ja erityisesti Saariselän tunturimaisemaa:

Koko pohjoisen puoli on kohta tuntureilla täytetty
Suuria maanharjoja on toisensa takana siniseen äärettömyyteen saakka
Katsot kohti koillista ja itää – koko maan ääri on tuntureista rakennettu
Korkeita köyryjä on paiskittu vierekkäin ja päällekkäin niin pitkälle kuin silmä kantaa
Maan mustiin uumeniin ne on perustettu, Manalan vierikallioihin,
mutta sinisinä ne nousevat taivaansineen taikka valkoisina piiloutuvat pilvenkumuraan
Etpä aina tiedä, tunturiko vai pilvi,
tunturin takaa kohoava pilvenjönkkykö vai pilvistä katsova tunturinharja
Mutta etelän puoleen, kohti päivänpaisteen maita avautuu ääretön metsien valtakunta
Siellä onkin, valtatunturien yöpuolella, jo toinen Lappi, Taka-Lappi, Inarinmaa,
yöpuolenmaa, josta päivä ensiksi pakenee
Toinen on täällä päiväpuolella, päiväpuolen maa
Tämä päiväpuolen suuri erämaa, tunturien, metsien ja aapojen maa,
on Sompio, ikivanha Sompion Lappi.


Samuli Paulaharju: Sompio – Luiron korpien vanhaa elämää, WSOY 1939

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kevättä kirittämässä - Tanskan retki 3-8.3.2015


Viime viikolla retkeilimme Skaftung Naturen ryhmän kera ensimmäistä kertaa Tanskanmaalla kevättä vastaanottamassa. Tarkemmin sanottuna retkeilimme Tanskan puoleisen Vattimeren rannoilla Jyllannissa. Siellä riittää matalia vuorovesirantoja ja niittyjä Pohjolan lintujen talvenviettopaikoiksi. Silmä lepää avarissa maisemissa ja lintuja on PALJON - lähituntumasta aina horisonttiin asti!

Börringen hiirihaukka lennossa...
... ja samanlainen veijari maassa 

Jo majapaikkaamme Ribessä ajeltaessa pysähdyimme pikku kosteikkoa tarkastamaan ja pääsimme katselemaan lähietäisyydeltä vaaleiden hiirihaukkojen lentoa. Näitä ns Börringen haukkoja näkyi sitten joka päivä useampia. Osalla linnuista oli valkeaa vain alapuolella, mutta joillakin myös siiven yläpuoliset peitinhöyhenkentät loistivat vitivalkoisina. Hauskan näköisiä haukkoja, joita harvemmin tapaa kotikulmilla.

Yksi kuudestatuhannesta isosirristä Mandön merenpohjatien varrella
Ei se pieni koko aina merkitse vähäpätöisyyttä - pulmussirri katselee harmaalokkia

Vattimeren rantoja tarkkailimme Riben edustalla olevilta saarilta: Römöstä, Fanöstä ja Mandöstä. Viimemainittuun ajetaan merenpohjaa pitkin vuoroveden ollessa alhaalla. Rannat on kauttaaltaan pengerretty ja penkereiden päältä oli ilo katsella tuhatlukuisia lintuparvia: meriharakoita, kapustarintoja, kuoveja, isosirrejä ja suosirrejä. Sirrit ovat vielä vaalenharmaissa talvipuvuissaan, mutta kyllä viidentuhannen sirrin parvi silti välkehtii upeasti niiden kääntyillessä taivaalla paikkaa vaihtaessaan. Avarissa maisemissa saalistaa myös muuttohaukkoja, joita näimme useita.

Lyhytnokkahanhia Hvide Sandissa
Myös rantaniityillä laiduntavia hanhia päästiin katselemaan joka päivä. Valkoposket tankkasivat vielä tuhatlukuisina parvina odottaessaan lähtöä Suomenlahden toukokuiseen arktikaan. Tundrahanhia nähtiin satoja, samoin lyhytnokkahanhia suurimmissa lähes lajipuhtaissa parvissa useita satoja.

Nuori grönlanninlokki Hvide Sandin kalasatamassa

Sama lintu lennossa

Hvide Sandin kalasatamasta löysimme nuoren grönlanninlokin ja kaksi isolokkia. Rantalaiturilla seikkaili yllätykseksemme myös nuori liejukana. Samana tuulisena päivänä katselimme myös rantatyrskyissä etelään liitäviä suulia. Blåvandissa Tanskan läntisimmässä kärjessä löysimme mustalintuparvesta myös amerikanmustalinnun. Koiras ui rannan tuntumassa käännellen filmitähden tavoin kellanoranssia nokkaansa, jolloin sitä pääsi vertaamaan lähellä uiviin mustalintuihin.

Tässä katsellaan tammitikkaa Dravedin metsässä ...

... js sehän on Tanskassakin tätä nykyä harvinaisuus

Kävimme myös kahtena aamuna sisämaaretkellä Dravedin metsässä. Siellä oleilee Tanskan tämän vuoden ainut tammitikka, joka tuntui vetävän luoksen paikallisia bongareita magneetin tavoin. Me löysimme tikan kuitenkin ihan itse, vaikkei se juuri itsestään ääntä pitänytkään. Samassa metsässä oli antoisaa päästä samoilta jalansijoilta kuuntelemaan sekä puukiipijän että etelänpuukiipijän laulua! Metsässä katselimme ja kuuntelimme myös viitatiaisia ja tulipäähippiäistä.

Tämän etelänpuukiipijän laulun nauhoitin Dravedin metsässä 6.3.2015, taustalla kuuluu nokkavarpusen tiksautuksia. Toinen nauhoitus samalta aamulta sisältää viitatiaisen kutsu- ja varoitusääniä ja taustalla kuuluu kahdesti myös etelänpuukiipijän laulunsäe.

Retken lajilistalle kertyi kaikkiaan 121 lajia. Edellä mainittujen lisäksi myös varikset ovat Tanskanmaalla varsin mielenkiintoisia. Runsaslukuisten mustavaristen lisäksi pääsimme katselemaan myös nokivariksia sekä harmaatakkisten kanssa risteytyneitä tapauksia.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Tulvia kuin huhtikuussa

Tänään tein kierroksen Nurmijärven tulvilla. Lepsämässä ja kirkonkylän Järvenpohjalla vettä on samaan malliin kuin ennen vanhaan huhtikuun alussa. Osa tulvista on toki vielä jäässä, mutta sulavettä ja kiitorataa riittää kyllä kaikille saapujille. Myös Kytäjän Postilla Keihäsjoki tulvii jo, tosin näin tilanteen vain eilisiltana pimeässä.

Laulujoutsenia Nurmijärven Järvenpohjan tulvalla tänään

Joutsenia onkin tullut viime päivinä lisää. Tuusulan Rantamoon joutsenpari saapui maanantaina 23. helmikuuta. Niillä on vielä mukanaan pahnanpohjimmainen viimevuotisesta poikueesta. Tänään näin kolme joutsenta Järvenpohjan tulvalla ja Kytäjän postillakin on ensimmäiset jo havaittu.

Ekat töyhtöhyypät havaitsimme taas Nurmijärven Savikolla eilen 26. helmikuuta. Tänään kolmostien itäpuolisilla Nummenniityn pelloilla niitä oli jo kolme ja Lepsämän tulvalla vielä pari lisääkin. Ovat ne aina vaan omalla tavallaan sykähdyttäviä kevään tuojia.

Uuttukyyhkyjä on näkynyt lähes päivittäin. Eilen suurimmassa parvessa Tuusulan Jäniksenlinnassa istui jo viisi uuttaria langalla.

Kaikki tähän mennessä saapuneet muuttolinnut löytyvät tältä listalta.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ennätysvarhaisia muuttolintuja

Helmikuun sateet ovat sulattaneet lunta vauhdilla, vaikkei aurinkoa ole paljoa näkynytkään. Tämänpäiväisellä kierroksella totesin, että ainakin Nurmijärven Lepsämässä on jo kunnon tulvajärvi. Tosin vielä tänään ihan tyhjänä muuttolinnuista.

Useita ennätysvarhaisia havaintoja on tehty viime päivinä. Ensimmäinen hiirihaukka lenteli Kytäjän Livinkylässä jo 18. helmikuuta. Koska alkutalvesta Kytäjällä viipyneet haukat ehtivät kadota jo ennen vuodenvaihdetta, voi tätä helmikuista yksilöä pitää muutolta saapuneena ja siten ennätysvarhaisena. Uuttukyyhky saapui Tuusulan Rantamoon niin ikään pari päivää aikaisemmin kuin koskaan eli jo 20. helmikuuta.

Ennätysvarhaiset metsähanhet Mäntsälän Metsäkulmalla

Hurjimman ennätyksen tekivät silti metsähanhet. Ne saapuivat Mäntsälän Metsäkulman ja Pukkilan Lakehiston väliselle hanhien suosimalle pellolle eilen eli 21. helmikuuta. Viime vuonna kirjattu aikaisempi ennätys parani siis peräti 16 päivällä! Näin varhain ei laji ole saapunut Uudellemaalla tiettävästi koskaan aiemmin. Hanhipariskunta oli paikalla vielä tänään hakien ruokaa ojanvarresta ja sänkipellon pälvipaikoilta.

Leutoa säätä ja sateita on luvassa loppukuun päiviksikin. Saapas nähdä mitä kaikkea tänne vielä ehtiikään ennen helmikuun loppua.

Kaikki saapuneet muuttolinnut löytyvät tältä listalta.


perjantai 20. helmikuuta 2015

Kevätmuutto käynnissä - jo viisi lajia saapunut

Talvi jäi taas tyngäksi ja niinpä lintujen kevätmuutto on alkanut selvästi keskimääräistä aikaisemmin. Pohjois- ja Keski-Uudenmaan alueella on kirjattu jo viisi lajia saapuneiksi. Olen nyt avannut tämän kevään saapujalistan sivulle Muuttolinnut 2015.

Tänään Tuusulanjärvellä lepäili ja lenteli kaksi vanhaa merikotkaa

Tänä aamuna oli Rantamon pelloilla jo varsin keväinen fiilis. Pälvipaikoilla ruokaili nelisenkymmentä varista ja niiden seurassa muutamia räkättirastaitakin. Kevään ensimmäinen uuttukyyhkykin oli saapunut. Se lensi muuntajan vierestä kohti Lassilan puoleista pesimäsaarekettansa. Heti perään saapui lännestä vanha merikotka, joka sitten laskeutui Tuusulanjärven jäälle.

Kävin vielä Vanhankylänniemen kärjestä kotkaa katsomassa ja järven jäältä löytyikin kaksi vanhaa merikotkaa. Variksista juurikaan piittaamatta ne seisoskelivat avantojen tuntumassa nokat tuuleen käännettyinä ja lentelivät muutamia kertoja lyhyitä matkoja. Lopuksi toinen linnuista lähti opistojen yli idän suuntaan. Jäälle jäi toisen kotkan ja varisten lisäksi vielä pieni parvi harmaalokkeja. Vanhat linnut olivat yhtä lukuunottamatta juhlapukuisia.

torstai 19. helmikuuta 2015

Kevättä kohti - konnat kömpii esiin

Tänä aamuna minua odotti yllätys Tuusulan Ruotsinkylän metsäpolulla. Olin taas tankannut pähkinöitä hakeille ja palailin takaisinpäin, kun lumisella polulla hiihtoladun vieressä kömpi sammakko. Tarkemmin katsottuna rupikonna - helmikuussa! Jotta uskoisin  moiseen luonnonoikkuun myöhemminkin nappasin mulkosilmäisestä konnasta kännykamerallani kuvan. Sitten nostin sen pois lumelta pieneen märkään metsäojaan.

Rupikonna hiihtoladulla helmikuussa!


Hakit käyvät edelleen pähkinöillä, tänään niitä näkyi äämuhämärissä kaksi. Myös närhet ovat löytäneet apajan, mutta ne ovat paljon arempia. Puukiipijät lauloivat kuusikossa innokkaasti, ainakin kolme eri lintua polun varrella.

Uusia muuttolintuja ei tänään sumuisen kosteana päivänä näkynyt, vain harmaapäätikka huuteli keväisesti Rantamon länsipuolella. Eilen sentään sain Rantamossa kirjata ekan keväthavaintoni harmaalokista. Vanha juhlapukuinen lintu veti "letkaa" ja perässä tuli nuorempi ja tummempi yksilö.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kevätmuutto ennen ja nyt

Tänään aamulla näin Tuusulan Jokipuistossa kevään ensimmäisen muuttolintuni, kun joelle oli saapunut telkkänaaras. Se sukelteli ihan vanhaan malliin matonpesupaikan kävelysillan vieressä.

Sunnuntaina 15.2 Tuusulajoella oli jo kolme telkkää

Helmikuun kääntyessä jälkimmäiselle puoliskolleen, on taas aika valmistautua muuttolintujen tuloon. Olenkin päivittänyt Kevätmuutto-sivulla olevat muuttolintujen saapumistilastot. Niissä on nyt otettu huomioon myös kevään 2014 havainnot. Viime kevät oli kaikkien aikojen varhaisin ainakin muuttolintujen saapumisajoilla mitattuna. Peräti 24 lajia saapui varhaisemmin kuin koskaan 40 vuoden ajalta kokoamassani aineistossa. Lisäksi vielä 7 muuta lajia sivusi aikaisempaa saapumisennätystään. Varsinkin alkukevään muuttajat ja vesilinnut palasivat varhaisen kevään myötä paljon normaalia aikaisemmin.

Muuttolintuhavaintoja sadan vuoden takaa (Sydänheimo 1919)

Muuttolintujen saapumista on Tuusulan seudullakin seurattu ja kirjattukin jo yli sadan vuoden ajan. Tuusulalainen ylioppilas Martti Sydänheimo esitelmöi SFFF-seuran (Societas pro Fauna et Flora Fennica) kokouksessa 5.4.1919 ornitologisista havainnoistaan. Katsaukseen sisältyi oheisessa kuvassa oleva taulukko muuttolintujen saapumisesta Tuusulan seudulle vuosina 1913-19. Sata vuotta sitten varhaisin muuttolintu oli taulukon mukaan kottarainen, joka saapui 7. huhtikuuta.

... ja myös kolmenkymmen vuoden takaa (Ahtiainen 1984)

Oma kiinnostukseni alueen kevätmuuttoa kohtaan alkoi 1980-luvun alussa, kun pääsin vertaamaan havaintojani Luontokerho Turduksen keräämiin havaintoihin. Laadin silloin katsauksen Hyvinkään seudun kevätmuutosta ja se julkaistiin lintuyhdistyksen ensimmäisessä jäsenlehdessä huhtikuussa 1984  (Ahtiainen 1984). Silloin kirjoittamani johdanto sopii tähänkin kevääseen:

"Kevätmuuton alku on taas pian käsillä. Vuosi vuodelta tuo suuri luonnonnäytelmä kertautuu pääpiirteissään samanlaisena mutta aina uutena, kiehtovana ja monien yllätysten sävyttämänä."


tiistai 10. helmikuuta 2015

Vähemmän talvista linturetkeilyä Utössä

Viikonloppuna teimme retken Utön saarelle ulkosaariston talvilintuja katsomaan. Oli hienoa retkeillä lumettomissa maisemissa avomeren äärellä. Torstain menomatka seilattiin lähes tyynessä plussakelissä M/S Eivorin kannella lintuja katsellen. Jurmossa nähtiin hiiripöllö ja merellä kaksi riskilää. Utössä asetuimme taloksi vanhaan luotsitupaan ja nautimme Kovasen Hannan runsaista aamiaisista ja maukkaista saaristolaispäivällisistä. Kyllä taas kelpasi!

Neljään retkipäivään saaressa mahtui monenlaista säätä. Aurinko näyttäytyi lähes joka päivä eikä päiväsaikaan tullut juuri sateitakaan. Sunnuntainen Laina-myrsky 28 sekuntimetrin tuulineen sentään toi mukanaan useitakin nopeasti ohi pyyhkäiseviä raekuuroja.

Retken ainoat merisirrit, mutta hienosti aivan rantaviivassa

Talvikauteen nähden mukavia lintuhavaintoja kertyi roppakaupalla. Peukaloisia nähtiin parhaana päivänä peräti yhdeksän, useita punarintoja ja pari rautiaistakin. Laulurastas näyttäytyi pariin kertaan lammashaassa. Itäniityn rakkolevävallilla nähtiin niittykirvinen ja luotokirvinen ja olihan siellä tällä kertaa myös kaksi merisirriä. Ne ruokailivat rantaviivassa vesikivien väleissä, mihin ne sulautuvat pullean muotonsa ja lyijynharmaan värityksensä ansiosta erinomaisesti.

Merilintuja nähtiin hyvin niukasti. Sulaa vettä on kaikkialla ja vähäiset talveksi jääneet linnut ovat siksi hajaantuneet laajalle alueelle saaristoon. Riskilöitä toki nähtiin useita, mutta ruokkeja vain yksi. Kuoppaisesta merestä ei myrskypäivänä juuri vesilintuja löytynyt, mutta maanantaina tuulen tyynnyttyä löydettiin sentään haahka ja pilkkasiipikin. Tukkakoskelot pitivät jo varsin huvittavalta näyttävää soidintansa saaren rantavesissä.

Sarvipöllön  korvatupsut taipuvat kovassa tuulessa

Sarvipöllö nähtiin parina päivänä ensin Postin männikössä ja toisen kerran Itäniityn reunakatajikossa, mistä se oli löytänyt aurinkoisen päivehtimispaikan. Viimeisenä retkipäivänä juuri ennen laivan lähtöä Jorma näki lapinsirkun, jonka pian löysimme uudestaan koulun pihamaalta. Paluumatkalla maanantaina näimme vielä Knivskärin väylämerkillä vakituista vahtipaikkaansa pitävän komean muuttohaukan. Se on myös yksi Arkipelagia-seuran kohdelajeista, jota seura yrittää palauttaa saariston pesimälajiksi. Hankkeesta kerrottiin yhtenä iltana hotellilla pidetyssä esitelmätilaisuudessa.

Vanha muuttohaukka istui taas Knivskärin merimerkillä

Neljän saaripäivän aikana kirjasimme havaintoja kaikkiaan 43 eri lajista.

Laulurastaskin löytää ruokaa Utön talviselta pihanurmikolta
Helmikuinen lapinsirkku oli mukava ylläri!
Tuulen muovaamia - hattivatin poikasiako?

maanantai 2. helmikuuta 2015

Stadissa on pöllöjä

Helmikuu alkoi, mutta talvi jatkuu edelleen hyvin leutona. Lämpömittari keikkuu jatkuvasti nollan tuntumassa. Pian selviää mikä on pöllöjen pesimismeininki tulevana keväänä.

Kun täällä sisämaassa ei pöllöistä juuri ole mitään kuulunut, käytiin tänään stadissa niitä katselemassa. Lapinlahden sairaalan puistossa pitkään viihtynyt hiiripöllö oli saanut aamupalaksi mojovan myyrän tahi rotan. Se istui saalis kynsissään oksalla vilkkaan kävelytien varrella.

Lauttasaaren Isokaarella on parin päivän ajan päivehtinyt sarvipöllö. Tänäänkin se torkkui ihan kadun varressa männyn latvuksessa.

Hiiripöllö on rentona pullukka...
... sarvipöllö taas skarpatessaan solakka