perjantai 28. toukokuuta 1971

Karikukko - Arenaria interpres

Karikukko Loviisan saaristossa kesäkuussa 2013
Karikukko on pohjoisten rantojen kahlaaja, jonka kanta Suomen rannikolla on viime vuosikymmeninä pienentynyt. Sisämaassa hyvin harvinainen, voi kuitenkin pysähtyä tulvilla varsinkin kevätmuuttoaikaan huhti-toukokuussa.

Alueen ensimmäinen merkintä karikukosta koskee M.Sydänheimon Tuusulassa 12.9.1914 havaitsemaa lintua (Sydänheimo 1919).

Seuraavan kerran karikukko tavattiin Tuusulan Rantamossa 28.5.1971, löytäjänä Olli Kivinen. Seuraavana vuonna laji nähtiin kerran, mutta vuonna 1977 peräti neljä kertaa, kaikki Tuusulanjärvellä. Hyvinkään ensimmäinen havainto tehtiin Ridasjärvellä 18.5.1989, kun Raimo Åberg ja Tauno Pohjalainen löysivät järveltä karikukon.

1990-luvulla karikukkoja havaittiin 7 kertaa, jaksolla 29.4-25.5.1996 kahdesti Hyvinkään Ridasjärvellä ja kerran Järvenpäässä Tuusulanjärven tiiraluodolla. Vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä havaintoja tehtiin 5 kertaa, näiden joukossa Mäntsälän ensimmäinen havainto Sulkavanjärven rantatulvalla 29-31.7.2004 viipyneestä linnusta, jonka löysi Petri Sola.

Tämän jälkeen havainnot ovat vähentyneet, 2010-luvulta on vain yksi havainto. Laji havaittiin 1.5.2010 Tuusulassa (Apus WWW).