maanantai 29. joulukuuta 2014

Tunturikiuru Tuusulassa

Joulun välipäiviksi osui tänä vuonna kirkkaita pakkaspäiviä. Tänään aamulla mittari näytti -20 astetta. Kävin jo toista kertaa etsimässä Korson Kulomäessä Vantaan ja Tuusulan rajalla viihtyvää tunturikiurua. Liekö sitten pakkassään vaiko mäellä möyrivän kaivinkoneen ansiota, että kiuru löytyikin nyt helposti. Se viihtyi kaiken aikaa aivan mäen länsipäässä, siis reilusti Tuusulan puolella.

Tunturikiuru viihtyy Kulomäen laella Tuusulan Maantiekylässä

Tunturikiuru kipitti hangella harvassa rikkaruohostossa ja tuntui löytävän kaiken aikaa pieniä siemeniä ravinnokseen. Välillä se kaivoi nokallaan lunta niin syvälle että sen litteänpullea vartalo melkein katosi lumikuoppaan. Sitten se taas tähysti mustakeltainen naama ylös kohotettuna ja nousi pari kertaa lyhyeen lentoon. Silloin kuulin myös hennon, mutta kirkkaana soivan ja viheltävän viserryksen.

Tunturikiuru löytää siemeniä täyttömäen rikkaruohoista

Tunturikiuru on havaittu alueella noin 40 kertaa, silti tämä on vasta toinen talvihavainto lajista. Lisätietoja aikaisemmista havainnoista löytyy lajistokatsauksesta.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Tungosta talimakkaralla

Tänään kirkkaana pakkaspäivänä (aamulla -13 C) kiersin pitemmän lenkin Hyvinkään Ridasjärven ja Sykärinkulman kautta nautiskellen paitsi linnuista myös uuden lumen peittelemistä rauhallisista maalaismaisemista.

Mustijoen Kalkinkoski talvipäivän sinessä
Parvi pyrstötiaisia Ridasjärvellä
Sykärinkulmalla näin tienvarren lepissä ruokailevan pyyparin. Mäntsälän puolella pysähdyin Mustijoen Kalkinkoskella tarkastamaan sulan koskipaikan. Koskikaraa ei nyt löytynyt, mutta talvimaisemaa kelpasi katsella ilman sitäkin.

Ridasjärvellä Tarmontuvan ruokintapaikalla oli pakkaspäivänä melkoinen hyörinä. Tiaisten lisäksi siemeniä kävi nokkimassa naaraspeippo. Tällä yksilöllä ei ollut varpaissa mitään pahkuraa, kuten talvehtivilla peipoilla niin usein tuppaa olemaan. Sitten talimakkaralle tupsahti hetkeksi parvi rätiseviä pyrstötiaisia. Niiden väistyttyä kuului rantametsästä nakkelin tuittailua ja siihen se pölähti samaisen makkaran kylkeen. Taitaa olla nakkelin varastointivimma tältä talvelta jo ohi, koska kannolle laittamani pähkinät eivät sitä kiinnostaneet.

Pähkinänakkelikin kävi talimakkaralla

Iltapäivällä kiersin vielä Kytäjän lenkin, missä jäätyvästä Kytäjoesta nouseva huurteinen sumuvaippa peitteli maisemat. Kartanon kuivurin edustalle on taas jätetty korjaamaaton auringonkukkapelto, joka on kerännyt ison parven keltasirkkuja, viherpeippoja ja pikkuvarpusia. Niitä katsellessani huomasin  tolpannokassa väijyvän ampuhaukan, joka ei yrityksestä huolimatta onnistunut saamaan kuhisevasta parvesta saalista kynsiinsä.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulutervehdys Tuusulasta


Lunta sataa ja joulu on jo ovella. Päivät alkavat jo pidentyä ja pikkuhiljaa mennäänkin sitten taas kevättä kohti. Pian havaintokirjat tältä vuodelta suljetaan, mutta joulunpyhien aikana voit vielä lukea, millainen olikaan nyt päättyvä Lintuvuosi 2014.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Tuusulan seudun talvilintuja

Sadepäivien väliin osui tänään kirkas talvipäivä. Lämpötila keikkuu edelleen vähän nollan yläpuolella, mutta Tuusulan Vanhankylän pelloille noussut tulva on silti jäätynyt. Vaan eipä se näytä talvehtimaan jäänyttä tuulihaukkaa haittaavan. Tänään haukka pyrähteli tulvalla nokkien jäältä jotain, mitä emme kiikareilla erottaneet - jonkinmoisia ötököitä varmaan kuitenkin. Kaikki mikä liikkuu on siis syötävää.

Tuulihaukka jatkaa talvehtimista Tuusulan Vanhankylän pelloilla

Ruotsinkylän pähkinähakit keräävät edelleen talvivarastoja

Koskikara Tuusulan Jokipuistossa
Ruotsinkylässä veimme taas hakeille pähkinöitä ja koska aamu oli kirkkaampi, yritin saada ruokavieraista kuviakin. Metsän sisällä valoa on kuitenkin vähän ja pähkinät katosivat niin nopeasti ettei kummoisia kuvia taaskaan syntynyt.

Jokipuistossa kävin tarkistamassa lintulaudan ja totesin samalla että onpa Tuusulanjoessakin nyt vettä yllin kyllin. Koskikara löytyi Torpan alapuolisesta joenmutkasta, joten ainakaan vielä ei vuolas ja savinen vesi ole sitä karkoittanut.

Illan - tai paremminkin iltapäivän jo hämärtäessä suuntasin vielä Keravan Myllynummelle. Jo horisontin taakse ehtinyt aurinko vaalensi iltataivaan, ja aikani odoteltuani huuhkaja saapui taas täyttömäen kasalle istumaan.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Pilkullisia lintuja

Talvi ei sitten vielä tullutkaan. Tuusulanjärven aallot loiskuvat taas vapaina ja jäät saavat sateiden ja tuulten myötä kyytiä muissakin järvissä. Jopa Rantamon allas oli tänään taas puoliksi sulana.

Tuusulanjärvi ei sitten jäätynytkään vielä
Kummasti ne vaan pihlajanmarjat vähenevät. Rastaat putsaavat pihlajia tasaisen varmasti, vaikka muita marjalintuja, jopa tilhiä, on  edelleen kovin vähän. Tänään seurasin Tuusulan Lahelanniityn räkättiparvessa liikkuvia kottaraisia. Ne hakevat syötävää sekä sulana pysyneeltä nurmikolta että kadunvarsipihlajista. Marraskuun alussa Lahelanniityn pihlajissa oli parikymmentä kottaraista, tänään niistä oli jäljellä enää kolme.

Kottarainen Lahelanniityn pihlajassa
Tuusulan Ruotsinkylän tutkimusmetsässä pähkinähakit ovat jo tottuneet meihin linturetkeilijöihin ja tulevat heti kärkkymään pähkinöitä. Lintuja on päivittäin paikalla yhdestä viiteen. Eilen löysimme yhden hakin sulat maasta, joten varmaan alueen kanahaukkakin on löytänyt nämä pilkulliset herkkupalat kotimetsästänsä.

torstai 4. joulukuuta 2014

Talvibongailua: Iso-Gee ja Pikkuässä

Tänään aamu valkeni pitkästä aikaa aurinkoisena. Suuntasin odottavin mielin Tuusulanjärvelle ja olihan siellä vielä jonkinlainen sula railo Vanhankylänniemen ja opistorantojen välillä. Vaan en nähnyt järvellä enää yhtään vesilintua tahi lokkia.

Tuusulanjärvi on melkein jäässä - vasemmalla viimeisen railon pääty
Rannasta lähdettyäni taskunetti kertoi, että Lahdesta eilen löytynyt jääkuikka kelluu edelleen Enonselällä. Suunta isommille järville siis ja nokka vaihteeksi kohti pohjoista.
Sieltähän se Iso-Gavia löytyikin helposti Rautakankareen rannasta. Luunvalkea nokka loisti auringonpaisteessa. Kompastelin metsäpolkua pitkin lähemmäksi lintua ja sain jonkinmoiset valokuvatkin ennen kuin iso komistus pisti tikarinsa siiven alle ja rupesi nukkumaan.

Nuori jääkuikka Lahden Enonselällä

Pikkusirkku puistokäytävällä Turengin Kuumolassa
Paluumatkan reitti kulki Lammin  ja Turengin kautta. Matkalla näin ampuhaukan, joka istui langalla maantien varrella. Turengissa pääsin katselemaan pari päivää aiemmin löytynyttä pikkusirkkua. Se on asettunut keskelle Kuumolan rivitaloaluetta. Punaposkinen sirkku ruokaili puistonurmikoita halkovien siististi sorastettujen kävelyteiden varsilla nokkien maasta siemeniä - ehkäpä koivuista varisseita. Talvisen pikkusirkun voi näemmä löytää ihan mistä vaan - kyllä noita puistokäytäviä ruuhkasuomessa riittää.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Talvikauden avaus - hyyppä ja pöllöjä

Lintuharrastajan talvikausi alkaa aina joulukuun alussa, olipa sitten lunta maassa tahi ei. Tänä vuonna sitä ei ollut. Merenlahdilla oli talven merkiksi sentään ohutta jäätä tyynen pakkasyön jälkeen.

Hyypän etelänmatka taitaa olla peruttu

Aamulla kävimme heti tarkastamassa löytyisikö talvinen töyhtöhyyppä Espoon Toppelundin rannasta. Vaan eipä sitä kylmän yön jälkeen heti löytynyt, rantahiekkakin oli jäätynyt kovaksi. Myöhemmin päivällä hyyppä oli kuitenkin palannut rannalle ja näimme sen ruokailemassa edellispäivien tapaan. Lintu ontuu toista jalkaansa, eikä sen vuoksi ole kyennyt lähtemään muuttomatkalle, vaikka siivet kyllä kantavat.

Taas löytyi viirupöllö stadista

Huuhkaja päiväunilla Seurasaaressa
Varpuspöllö saaliineen Seurasaaressa





Retken parasta antia olivat taas kerran pöllöt, joita näimme peräti kolmea lajia. Eräästä pienestä kuusikosta löysimme närhien ja pikkulintujen kiivaan varoittelun opastamina viirupöllön. Iltapäivällä teimme taas Seurasaaren kierroksen, missä tällä kertaa oli nähtävillä sekä päiväunilla möllöttävä huuhkaja että varpuspöllö. Jälkimmäinen oli juuri napannut maasta mustan myyrän ja kantoi sen sitten männyn oksistoon.

Harmaahaikaroita lensi Otaniemessä kahdeksan ja Seurasaaren silloilla yksi, kaikki matkalla etelään.