tiistai 11. syyskuuta 2012

Isokirvinen - Anthus richardi

Syksyinen isokirvinen lennossa
Isokirvinen on Suomessa jokasyksyinen harvinaisuus. Havainnot koskevat yleensä nuoria lintuja, joita löydetään laitumilta ja sänkipelloilta. Ääni on lajin parhaita tuntomerkkejä ja äänettömiä lintuja koskevat havainnot jäävät yleensä ns "maastoisokirvisen" tasolle, jolloin kyseessä saattaa olla myös mongoliankirvinen.

Alueen toistaiseksi ainoan lajilleen määritetyn isokirvisen löysivät Jari Siven ja Ari Väätäinen  Hyvinkään Ritassaaren tulvapellolta 10.9.2012.

Lisäksi alueella on havaittu syys-lokakuussa kolme "maastoisokirvistä", joista kaksi Tuusulan Rantamossa ja yksi muuttavana Nurmijärven Tornimäessä.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Sinipyrstö - Tarsiger cyanurus

Vanha sinipyrstökoiras
Sinipyrstö on vanhojen vaarametsien pesimälintu, joka esiintyy Suomessa Venäjän taigalta ulottuvan levinneisyysalueensa koillisimmassa osassa. Sinipyrstön nopea runsastuminen alkoi 1980-luvun lopulla, kun lintuja alkoi löytyä vuosi vuodelta kuuluisimmaksi tulleelta pesimäpaikaltaan Kuusamon Valtavaaralta. Nykyisin lajin pesimäkanta lasketaan kolminumeroisella luvulla ja reviirejä on löytynyt eteläisenkin Suomen vanhoista metsistä.

Laji on helppo tuntea rytmikkäästä laulunsäkeestä, jota lintu toistaa yleensä suuren kuusen latvuksesta. Myös kevät- ja syyshavainnot ovat runsastuneet, varsinkin lintuasemilla ja saarilla.

Alueelta sinipyrstö on löytynyt kerran, kun Jari Siven arveli kuulleensa laulavan linnun Hyvinkään Kalkkivuoressa 10.6.2012. Määritys varmistus vasta 14.6.2012, kun lintu tuli hetkeksi näkyviin.