tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kevään kintereillä ylös tuntureille

Lapin kesä teki tuloaan Tenon varrella

Kun etelässä kevät kääntyy kesäksi, suuntaa moni lintuharrastaja pohjoiseen. Silloin voi pysytellä kevään kintereillä, kun pääsee uudestaan seuraamaan vastikään pesimäseuduilleen saapuneita muuttolintuja.

Järripeipot lauloivat vastikään lehteen puhjenneissa tunturikoivuissa
Tänä kesänä lähdimme Lappiin vasta juhannusviikolla, mutta ajoitus osui nappiin alkukesän koleus huomioonottaen. Retken reittiin tehtiin viimehetken muutos Sotkamosta löytyneen idänkäen vuoksi. Se puputtelikin kuuluvasti Teerivaaran maisemissa koko yön. Kainuusta matka jatkui vanhaan tuttuun Kuusamoon. Sieltä löytyivät pöllöt, sirkut, petolinnut ja kuukkelit hienosti Mittumaarin poikien nuoteilla, mistä suuret kiitokset!

Peloton keräkurmitsa Taivaskeron polun varrella
Pulmunen rakkakivikossa
Pallastuntureille saavuttuamme Lapin kesä teki tuloaan. Räystäspääskyt rakensivat pesiä tunturihotellin räystäille, leppälintu lauloi ja kapustarinnat viheltelivät tunturien alarinteillä. Ylös Taivaskerolle noustiin poutaisesta ja tyynestä kelistä nauttien. Sieltä löytyivät pelottomat keräkurmitsat ja pulmunen.

Keskiyön hetki Ailigaksen rinteellä
Tunturikihu reviirillään
Karigasniemellä staijattiin Tenon rantatörmällä Nuvvuksessa ja vietettiin yötöntä yötä Ailigas-tunturilla. Lapista sentään löytyy vielä sinirintojakin, vaikka Kuusamosta laji on surullista kyllä jo kadonnut. Tunturikoivikossa lauloi myös sepelrastas. Tunturikihut olivat vallanneet reviirin Ailigaksen huipulle vievän polun varrelta.

Pikkusirkku Ivalon Pikku-Petsamossa
Paluumatkalla poikettiin vielä katsomassa pikkusirkkua ja Skaftung Naturen retkiryhmän löytämää lapinuunilintua Ivalossa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti