Sitruunavästäräkki - Motacilla citreola

Sitruunavästäräkki, koiras Espoon Laajalahdella

Sitruunavästäräkki on kaakosta leviävä laji, joka pesii jo Suomessa useiden parien voimin. Lähin monivuotinen pesimäalue on Helsingin Vanhankaupunginlahti, jossa sitruunavästäräkit pesivät karjan matalana pitämällä hoitoniityllä.

Alueen sitruunavästäräkkihavainnot koskevat kevätmuutolla tulville pysähtyneitä lintuja. Matalat heinäiset niityt ovat lajin suosiossa myös muuttomatkan aikana. Kaikki tähänastiset havainnot osuvat vapun alusviikolle.

Alueen ensimmäisen sitruunavästäräkin havaitsi Pertti Stenin retkiporukka vappuaattona 30.4.1996 Hyvinkäällä Kytäjoen tulvalla. Kyseessä oli koiras, jota kuvailtiin osuvasti RK-ilmoituksessa kertomalla, että "lintu oli kuin västäräkki vappuna, musta kaulalappukin oli niskassa" (RK Sten 1996).

Seuraavan kerran laji tavattiin alueella vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Jarmo Pihlainen ja Timo Kärkkäinen löysivät 27.4.2006 Nurmijärven Järvenpohjan märältä kynnöspellolta ensin koiras- ja sitten myös naaraspukuisen sitruunavästäräkin (ARK Ahtiainen 1996a).

Hyvinkään toisen sitruunavästäräkin löysivät Jari Siven ja Ari Väätäinen Ritassaaren tulvalta jälleen kerran vappuattona 30.4.2011.

Viimeisin havainto koskee nuorta koiraslintua, jonka Mika Hermas löysi ja valokuvasi Tuusulan Vanhankylän tulvalla 22.4.2012.

Merikeiju - Hydrobates pelagicus

Tuusulan Hyrylästä, Keski-Uudenmaan lehtitalon pihasta löytyi aamuyöllä 15.1.1996 väsynyt merikeiju (Vesa Olander). Lintu otettiin huostaan, mutta se kuoli ja on toimitettu Helsingin yliopiston Eläinmuseon kokoelmiin. Aiemmin ulappapääskyn nimellä tunnettu Euroopan pienin merilintulaji pesii nykykäsityksen mukaan Pohjanmerellä Brittein saarilta Norjaan ulottuvalla alueella. Lajin pesinnän on todettu ajoittuvan myöhäiseen syksyyn, mikä voisi selittää nuoren linnun harhautumisen Suomeen keskellä talvea! Joka tapauksessa merikeijusta tuli Tuusulan havainnon ansiosta uusi laji koko Suomen lajilistalle. Löydöstä on julkaistu tiedonanto Tringa-lehdessä (Laaksonen 1996).

Töyhtökiuru - Galerida cristata

Töyhtökiuru Lahdessa 2006

Pesimäalueillaan runsaslukuisena esiintyvä töyhtökiuru on Suomessa lähes jokavuotinen harvinaisuus.

Alueen toistaiseksi ainut havainto koskee muutontarkkailussa yllättäen löytynyttä lintua, jota aluksi pidettiin kevään ensimmäisenä kiuruna. Linnun löysivät Juhani ja Tapani Laine Tuusulan Rantamosta 14.3.1993. Se kyyhötti kevättalvisena aamuna mulloksella mutta nousi päivän lämmettyä laulamaan Sorjalan tilan piharakennuksen katolle.

Silkkihaikara - Egretta garzetta

Silkkihaikara Omanissa

Silkkihaikara on Euroopan valkeista haikaroista yleisin ja laajimmalle levinnyt. Laji pesii eteläisen Euroopan kosteikoilla Espanjasta Kaspianmerelle.

Suomen kymmenes silkkihaikara löytyi 21.10.1992 Mäntsälän Kotojärveltä, kun Olli Elo kiersi katselmoimassa talvilaskentareittiään. Lintu oleskeli suoalueen reunalla muutaman sulana pysyneen lampareen tuntumassa ja kävi välillä läheisillä pelloillakin. Löytöpäivää seuranneen pakkasyön jälkeen lampareet jäätyivät ja paikalta löytyi vain kasa valkeita höyheniä, joten lintu saattoi joutua pedon saaliiksi.

Hippiäisuunilintu - Phylloscopus proregulus

Hippiäisuunilintu Helsingin YKP:ssa

Hippiäisuunilintu kuuluu legendaarisiin "pieniin vihreisiin" uunilintuihin, joita syksyisin vaeltaa Siperian suunnalta länteen. Niitä tavataan nykyisin joka syksy Suomessa useita, tosin määrissä on melkoista vaihtelua eri vuosien välillä. Hippiäisuunilinnut saapuvat viikon pari taigauunilintuja myöhemmin, yleensä lokakuun alusta lähtien. Vilkkaasti lehvästössä liikkuvan linnun löytämiseksi on lajin kutsuäänen tunteminen lähes välttämätöntä.

Alueella on tehty viisi tarkastettua havaintoa hippiäisuunilinnusta. Ensimmäinen löytyi talvilintulaskennassa Mäntsälän Soukkiosta 4.11.1989, löytäjinä laskijat Olli Elo ja Paavo Posti. Seuraava osui varusmiespalvelusta suorittavan Petteri Hytösen kohdalle Hyrylän varuskunnan portilla 4.10.1997.

Ensimmäinen onnistuneesti bongattu hippiäisuunilintu viihtyi pari päivää 4-5.10.2003 Nurmijärven Röykän taimitarhalla, mistä Keijo Hannukainen löysi ääntelevän linnun.

Mäntsälän Ohkolassa 5.10.2007 tehty havainto koskee Vanha-Pirjolaan Kari Korhosen kotipihalle päiväksi pysähtynyttä lintua. Hyvinkään ensimmäisen hippiäisuunilinnun löysi Seppo Verhiö Ridasjärven lintutornilta 23.9.2008.

Pääskykahlaaja - Glareola pratincola

Pääskykahlaaja Omanissa

Nopeana lentäjänä tunnettu pääskykahlaaja pesii Etelä-Euroopan kuivilla avomailla ja muuttaa talveksi Afrikkaan. Suomessa laji havaittiin ensimmäisen kerran 1984. 

Elokuussa 1989 pääskykahlaajasta tehtiin Etelä-Suomessa kolmen viikon aikana peräti neljä havaintoa, joista yksi Tuusulanjärvellä, missä vanha lintu saalisteli kahtena päivänä 7-8.8.1989. Seppo Niiranen löysi linnun Järvenpään Linturannasta ja seuraavana päivänä se havaittiin myös Tuusulan puolelta Heikkilänrannasta (Tapani Laine).

Isolokki - Larus hyperboreus

Nuori isolokki Espoossa joulukuussa 2008

Isolokki on Pohjoisen Jäämeren pesimälaji, joka muuttaa talveksi Atlantin ja Pohjanmeren rannoille vieraillen silloin myös Suomen merialueilla. Lajin esiintymisen kulta-aika osui vuosituhannen vaihteeseen, jolloin isolokkeja nähtiin runsaasti Suomen kaatopaikoilla ruokailevissa lokkiparvissa.

Isolokkeja on tavattu alueella yli 100 kertaa. Ensimmäisen kerran laji on mainittu Ivar Hortlingin pohjoisten lintujen läpimuuttoa koskevassa katsauksessa vuodelta 1927, missä lajin kerrotaan havaitun Hyvinkään seudulla (Hortling 1927).

Uudemman ajan ensimmäinen havainto koskee Jari Koukin ja M.Stensaasin Hyvinkään Kytäjärvellä 4.12.1988 havaitsemaa ja huolellisesti dokumentoimaa vanhaa lintua, joka muutti lounaaseen. Seuraavaksi nähtiin nuori lintu 9.11.1991 niin ikään Hyvinkäällä Hyyppärän puhdistamon lokkiparvessa (Jari Siven ja Ari Väätäinen). Vuodesta 1994 lähtien havaintomäärät alkoivat nopeasti kasvaa, kun lintuja ryhdyttiin toden teolla etsimään isoista lokkiparvista.

Isolokista tuli joksikin aikaa säännöllinen talvilintu. Niitä tavattiin Hyvinkään Kapulassa, Järvenpään Puolmatkassa ja Nurmijärven Metsä-Tuomelassa kaatopaikoilla marraskuulta tammikuulle. Keväthavaintoja tehtiin eniten tulva-aikaan huhtikuun lopulla ja muutaman kerran isolokkeja viipyi alueella toukokuun puoliväliin asti.

Kun kaatopaikkoja 2000-luvulla alettiin sulkea ja korvata sisätiloissa tapahtuvalla jätteenkäsittelyllä, katosivat lokkiparvet ja niiden mukana isolokit. Vuoden 2006 jälkeen lajista on tehty alueella vain kolme havaintoa:

• 6-7.1.2007 Hyvinkää Kapulan kaatopaikka, nuori lintu (Jari Siven)
• 17-18.11.2007 Nurmijärvi Sääksjärvi, nuori lintu (Timo Kärkkäinen)
• 23.3.2012 Kerava keskusta, nuori lintu muutti harmaalokkiparvessa (Jukka Husa)

Pulmussirri - Calidris alba

Pulmussirri Porvoossa elokuussa 2012

Vuorovesirantoihin mieltynyt pulmussirri on sisämaassa isosirriäkin harvinaisempi laji, vaikka sekin muuttaa säännöllisesti Suomen kautta arktisille pesimäalueilleen. Alueella laji onkin toistaiseksi havaittu vain 7 kertaa.

Ensimmäinen havainto saatiin 6.8.1988, kun Tuusulanjärven Tuomalanrannan pienellä rantakalliolla nuori lintu tuli aivan havainnoitsijan jalkojen juureen (Juha Honkala).

Muut havainnot:

• 7-8.8.2001 Tuusulan Rantamon uusilla kosteikkoaltailla vaihtopukuinen vanha lintu (Olli Kivinen ym) ja samassa paikassa myöhemmin 1.9.2001 myös nuori yksilö (Olli Kivinen)
• 17.8.2004 Tuusulan Rantamossa tundrakurmitsaparvessa lounaaseen muuttava yksilö (Jouko Olkio ja Juhani Laine)
• 25.9.2004 nuori lintu laskeutui paikalliseksi Tuusulanjärven Halosenniemen rantakalliolle (Jouko Olkio)
• 20.7.2009 kaksi vanhaa lintua löytyi Tuusulan Rantamon kosteikon laajennukselta Seittelin altaan pohjalta (Jouko Olkio)
• 3.8.2012 neljän linnun muuttoparvi lounaaseen Hyvinkään Ridasjärvellä (Jari Siven)

Lisäksi Tringa-lehdessä (Cairenius et al 1988) on julkaistu syksyltä 1987 erheellisesti havainto pulmussirristä, vaikka havainto koskee suosirriä (Calalp vs Calalb).

Allihaahka - Polysticta stelleri

Allihaahka, koiras Varanginvuonolla

Alueella on tehty vain viisi havaintoa näistä arktisella tundralla pesivistä ja Itämerellä talvehtivista koreista merisorsista: Ensimmäinen havainto koskee Olli Kivisen Tuusulan Rantamossa havaitsemaa koiraslintua, joka lepäili Tuusulanjärvellä pienessä tukkasotkaparvessa 14.5.1988.

Seuraavakin havainto tehtiin Tuusulanjärvellä, kun Juha Honkala ja Juhani Laine löysivät 23.5.1995 Järvenpäästä peräti seitsemän allihaahkan parven. Linnut olivat kaikki naaraspukuisia, mutta kaukoputkella neljä niistä pystyttiin määrittämään nuoriksi koiraiksi.

Seuraavakin havainto koskee kevätmuutolla pysähtynyttä parvea, jonka Timo Koivisto näki Hyvinkään Kytäjärvellä 10.5.1999. Parvessa oli kaksi koirasta ja naaras, jotka nukkuivat järven selällä. Havainto on dokumentoitu kirjallisesti (ARK Koivisto 1999).

Allihaahkojen syysmuutto kulkee usein maamme yli hyvin myöhään syksyllä tai jopa alkutalvesta. Kerran on Hyvinkään Latostenmaanmäeltä nähty 40 linnun muuttoparvi 10.12.2000 (Ari Väätäinen ja Jari Siven). Toistaiseksi viimeisin havainto koskee Tuusulanjärvelle uudenvuodenyönä laskeutunutta parvea, joka löytyi 1.1.2008 (Olli Kivinen).

Pikkuhuitti - Porzana parva

Pikkuhuitti, koiras Virossa

Pikkuhuitti on levinnyt Suomeen kaakosta, missä se pesii aroseutujen rehevillä kosteikoilla. Lajin äänet on opittu kunnolla tuntemaan vasta viime vuosikymmenten aikana. Vaikka pikkuhuittikoiraan ja erityisesti naaraan soidinääntelyä on vaikea erottaa kosteikkojen muutenkin hyvin äänekkäästä kesäyön konsertista, on havaintojen määrä 1980-luvulta alkaen oikeastikin kasvanut. Parikkalan Siikalahdella lajista on tullut säännöllinen, havaintoja saadaan 2-5 yksilöstä joka kesä. Kun lisäksi Haminassa onnistuttiin kesällä 1984 varmistamaan lajin ensipesintä, voidaan pikkuhuittia nykyisin pitää maamme pesimälinnustoon kuuluvana, joskin sen kanta arvioidaan vain 1-10 parin suuruiseksi (Väisänen et al 1998). 

Alueen ensimmäinen havainto koskee Hyvinkäällä Ridasjärven Parikkaanojalla 24.4.1986 nähtyä ja valokuvattua naarasta (Ilkka Nurttila ja Timo Ahokas). Toisen kerran pikkuhuitti tavattiin 10-16.6.2000, jolloin koiras huuteli Tuusulanjärven eteläpään luhdalla (Tapani Laine). Lintu lauloi löydettäessä aamuyöllä jonkin verran vajaita säkeitä, mutta löytöpäivän iltana koiraan nenäsointiset huutosarjat päättyivät jo lajityypillisesti sarjan loppua kohti nopeutuviin haukahduksiin (ARK Laine 2000).