maanantai 5. toukokuuta 2014

Show-kukkoja Rantamossa

Rantamon pelloilla ja kosteikolla on jo muutaman päivän ajan viihtynyt 200-300 suokukon parvi. Värikkäät koiraat höyhenkaulureineen pitävät turnajaisia altaiden reunapenkoilla. Välillä koko monenkirjava parvi pölähtää lentoon ja kurvailee tasatahtia peltojen yllä. Aikamoinen show, mitä kukot jatkavat kunnes naaraat (suokanat?) saapuvat ja parvet lähtevät pohjoisille pesimäsoillensa.

Rantamosta löytyy nyt monenvärisiä suokukkoja

Rantamoon oli tänä aamuna saapunut myös joukko kirkkaan mustavalkeita pikkulokkeja, jotka saalistelivat multapellon yllä. Räntäkuurojen ajaksi ne laskeutuivat pellolle tiiviiksi parveksi, mutta jatkoivat taas kevyesti koukkivaa lentelyä pellon yllä heti sateen loputtua. Pikkulokkeja lenteli jo runsaammin myös Tuusulanjärven isolla selällä, jonne oli yömuutolta laskeutunut myös pieni parvi mustalintuja ja alleja.

Metsähanhi ja lyhytnokkahanhi räntäsateessa

Rantamon hanhiparvi on taas kasvanut jo yli 600 linnun kokoiseksi. Joukkoon on liittynyt yhä enemmän valkoposkihanhia, niitä oli tänään jo yli 200. Parvessa ruokailee myös siniharmaaselkäinen ja pinkkinokkainen lyhytnokkahanhi, joka on viihtynyt pelloilla jo useita viikkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti