sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Hanhia on paljon, mutta ne ovat lähellä

Pääsiäisen aamu oli liikenteen puolesta hiljainen ja kävin kuuntelemassa Sarsalanojan kosteikolle saapunutta luhtakanaa. Huonomuistinen kun olen, en edes muistanut että eihän se mikään vuodenpinna ollutkaan, koska olimme havainneet kanan jo tammikuun ekan päivän aamuna!

Hanhipellon tunnelmaa Kytäjän postilla

Rantamon pelloilla laidunsi edelleen yli 400 hanhen tokka, Ridasjärvelle saapui taas aamuyhdeksän aikaan yli 600 hanhea. Kun näihin lisätään Kytäjän Posti(merki)n kokoisella tulvalla levähtänyt yli 1000 hanhen massa, sain pääsiäispäivän hanhisummaksi yli 2000 hanhea! Hanhet ovat määrien kasvaessa tulleet myös hyvinkin luottavaisiksi. Hanhia on siis paljon, mutta ne ovat lähellä - tuttua nummelalaista ornia lainatakseni.

Sepelrastas viihtyy edelleen Kulomäen tykkilumisilla pälvillä

Aamustaijaus Ridasjärvellä jäi varsin lyhyeksi. Liekö syynä ollut pääsiäisen vuoksi suljettu Kyliksen kahvipaikka, mutta löysin pian itseni kiipeilemästä Kulomäen rinteillä. Pälvipaikat oli näillä keleillä kasvaneet, mutta valkokauluksinen Lapin rastaskin löytyi edelleen matoja tonkimasta.

Iltapäivällä mittari nousi jo yli 15 asteeseen, joten luovuin suosiolla kuppasinisen taivaan tapittamisesta ja suuntasin mökille Sykärinjärvelle. Mökkitieltä pomppasi ilmaan lehtokurppa, jonka kirjasin mielelläni pääsiäispyhien sadanneksi lajiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti