tiistai 4. marraskuuta 2014

Marjalinnut ovat saapuneet

Pihlaja ei kanna kahta kuormaa, sanoo vanha kansa ja tarkoittaa, että koska pihlajilla on nyt runsas marjasato, niin ei tule lumista talvea. Onneksi puut kuitenkin kantavat myös marjoja syövät linnut - ja niitäkin on nyt päivä päivältä yhä enemmän.

Punakylkirastas Tuusulan Riihikallion pihlajassa

Räkättirastaiden parvet liikkuvat paitsi pihlajissa myös sulana pysyneillä pelloilla. Liha- ja kasvisravintoa siis sopivassa suhteessa. Tänään näimme Nurmijärven Nummenniityllä tuhatpäisenä kuhisevan rastasparven, josta löytyi myös punakylkirastas. Yksinäinen tilhi kierteli rastaiden ympärillä ja lensi samalla retkipinnalistalleni lajiksi numero 203. Pitkään sitä pitikin tänä vuonna odottaa, taviokuurnakin ehti tällä kertaa ensin.

Räkättirastas omenapuussa Tuusulan Monsantien varrella
Tuusulan Ruotsinkylän tutkimusmetsässä on viime päivinä päässyt kuulemaan paitsi pähkinähakkien raakkumista myös taviokuurnien kirkasta viheltelyä. Ne ovat taas saavuttaneet Etelä-Suomen runsaslukuisesti, joten odottaa sopii että kuurnia jää koko talveksi pihlajanmarjoja mussuttamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti