torstai 11. syyskuuta 2014

Arosuohaukka Rantamossa

Aamut ovat viime päivinä olleet sumuisia ja tyynellä säällä sumu on viipynyt lähes puoleenpäivään saakka. Tänä aamuna olinkin liikkeellä jo vähän ennen auringonnousua eikä sumu vielä haitannut.

Rantamon kukkulalle noustuani tuli Seittelin puolelta suohaukka matalalla ohitseni. Varmaan toinen eilisistä sinisuohaukoista, ehdin ajatella ennenkuin aamutokkuraiset hermoradat saivat viestinsä perille: sillähän on selvä kauluri! Tajusin katselevani läheltä ohitse lentävää arosuohaukkaa ja olin samantien täysin hereillä.

Nuori arosuohaukka saalistelee Rantamossa
Nuori arosuo kierteli vanhan altaan reunoja edeten vähitellen Heikkilän peltojen puolelle. Jonkin ajan  päästä se tuli takaisin, mutta näkyvyys pelloille heikkeni nopeasti sumun laskeutuessa. Sumu nielaisikin linnun jo ennen ensimmäisten bongareiden saapumista.

Lähdin sumun ajaksi metsäretkelle Ruotsinkylään ja palasin kymmenen aikoihin Rantamoon. Sumun hälvenemistä odotellessamme ehdimme kompata vanhan altaan reunalta esille heinäkurpan. Pian sen jälkeen arosuohaukkakin lensi taas esille sumun seasta, ja Päivikin pääsi päivittelemään Päivisen kanssa linnun uljasta ulkomuotoa.

Kuvasta näkyvät arosuohaukan keskeiset tuntomerkit: vaalea kauluri, sen takana tummanruskea "puuhka", viiruttoman oranssi vatsapuoli ja terävä siivenkärki, jonka muodostavat kolme pisintä käsisulkaa. Kuvasta voi myös todeta, ettei tämä yksilö ole risteymälintu, sillä ulkoapäin viides käsisulka on kauniin pyöreäkärkinen.

Kyseessä on vasta toinen havainto nuoresta arosuohaukasta Rantamossa. Yhteenveto aiemmista havainnoista löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti