torstai 18. syyskuuta 2014

Lisää oranssia - arosuohaukkoja Savikon pelloilla

Tiistai-iltana Jukka lähetti pari kuvaa aiemmin päivällä Nurmijärven Savikolla kuvaamastaan suohaukasta. Komea oranssivatsainen arosuohaukka oli lentänyt ihan millistä Santojan puoleisella peltolohkolla ja niinpä kuvissa erottuvat jokaisen sulan tarkat kuviot.

Nuori arosuohaukka (ilmeinen naaras) Savikolla 16.9.2014 - Kuva: Jukka Meriläinen

Pääsin vasta keskiviikkona iltapäivällä paikalle, mutta onneksi arosuohaukka oli yhä paikalla ja näkyi Rajamäen Isokalliontien päästä. Se saalisteli iltapäivän lämpöväreilyssä peräti neljän sinisuohaukan kera yhä samoilla kulmilla. Mitään yksityiskohtia en näissä olosuhteissa voinut tästä linnusta todeta, mutta pidin sitä Jukan eilisenä lintuna.

Kävin iltapäiväkahvilla Roosassa ja palasin pelloille, mihin alkoi saapua muitakin bongareita. Näimme arosuon uudestaan Isokalliontien päästä ja se poistui kauas kolmostien varteen. Iltakuuden aikaan päätin vetäytyä mutta pysähdyin vielä odottamaan Jamppaa perinteiselle Pirttimäentien sillalle. Aikamme siinä turistuamme arosuo löytyi uudestaan ja tuli nyt Koiransuolenojan vartta pitkin lentäen matalalla ohitsemme noin 50 metrin päästä. Jampan kamera raksutti ja jälkeä syntyi.

Toinen nuori arosuohaukka (ilmeinen koiras) Savikolla 17.9.2014 - Kuva: Jarmo Pirhonen

Illalla odotti yllätys kuvia katsottaessa: tämähän onkin selvästi eri yksilö kuin Jukan kuvaama lintu. Paljon hoikempi, selvemmin erottuva kauluri ja lähes viiruttomat käsisulkien tyvet, toisin kuin Jukan linnulla, jolla on kaunis viirutus käsisulissaan. Uusi arosuohaukka siis ja hontelomman olemuksen perusteella kaiketikin nuori koiras.

Oheisin kuvia vertailemalla linnut on helppo todeta eri yksilöiksi. Kiitokset kuvista Jukalle ja Jampalle!

Viimeisin päivitys: molemmat linnut olivat paikalla vielä tänään torstaina aamupäivällä. Näimme ne yhden kerrallaan Hyvinkään puolella Sofiebergin hernepellon laidalla. Valokuvista pystyin tsekkaamaan, että lintujen yksityiskohtaiset pukutuntomerkit täsmäsivät edellä kuvattuihin kahteen lintuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti